0
Your Cart

Tälle levylle on kerätty helmiä Esa Lamposen laajasta sävellys- ja sanoitustuotannosta. Kaikki laulut ovat syntyneet Lystileikin muskareissa 25 vuoden aikana.

Muskaripellen matkassa-levyn kappaleet kuljettavat tarinoihin ja seikkailuihin. Konsertissa liikutaan Simo Sammakon mukana kurkistetaan Tarinataloon tehdään hiekkakakkuja, soitetaan peikkorumpua, leikitään Leevi Leppäkertun kanssa, soitetaan Co Qui-sammakon rytmejä, lennetään Helikopterilla ja lopuksi lauletaan meidän laulua. Laulut liikuttavat kehoa ja tunteita, kutsuvat liikkumaan ja musisoimaan, mutta myös hiljentymään musiikin kuunteluun.

Muskaripellen matkassa -lastenlevy on useiden eri toimijoiden yhteinen voimannäyte, jossa kaiken keskipisteenä on musiikki, yhteinen tekeminen, oppiminen, onnistuminen ja ilo.

Levyn muusikkoina toimii Resonaarigroup, joka on kuuden erityisryhmiä edustavan ammattimuusikon yhtye, solistinaan Esa Lamponen. Levyn äänitys, miksaus ja masterointi on toteutettu Mental Beauty Recordsin ja Ammattiopisto Liven yhteistyönä.

Levyn kanssa ilmestyy myös Muskaripellen matkassa –nuottivihko, josta laulut löytyvät niin perinteisillä nuoteilla kuin kuvionuoteillakin.

Kuuntele pätkiä: